FILA BRASILEIRO HISTORIA

Historia
Fila Brasileiro polveutuu Espanjalaisten ja Portugalilaisten vallottajien koirista, joita tuotiin Etelä-Amerikkaan 1500-1600 luvulla . Niiltä ajoilta alkoi Fila Brasileiron syntyminen. 1700-luvulla Englantilaisten koirien verta sekoittui Filaan. Fila Brasileiron lähimmät kantakoirat ovatkin vanhanajan vihikoira, bulldoggi, mastiffi.


orjamarkkinoilla ja bulldogin tapainen koira

1600-1800 luvulla Fila Brasileiron esi-isät toimivat orjakoirina. 1822 Brasilia itsenäistyi. Vuonna 1888 orja kausi loppui, Fila jatkoi työtään lehmien kanssa ja toimi vartiokoirana.

1946 ensimmäinen rotumääritelmä, jonka laati rodunisä Paulo Santos Cruz. Ensimmäiset viralliset Fila Brasileirot koiranäyttelyssä. 1947 ensimmäinen Fila Brasileiro kennel "RANCHO ALTO" ja ensimmäiset rekisteröidyt pennut, omistaja oli rodun pioneeri JOAO EBNER hän oli kasvattanut Fila Brasileiroja vuodesta 1934.

Ennen rodun nykyistä nimeä, rotu oli nimeltään FILA NACIONAL.

1953 ensimmäinen Fila Saksaan.


MARTIN PILS
hän oli metsänvartija PRINSSI ALBRECHT VON BAYERN:lle

FCI hyväksyi rodukseen vuonna 1968.

1970-80 luvuilla jotkut kennelit sotkivat Fila Brasileiroon mastinoa, mastiffia, ja tanskandoggia, se teki tuhoa Filan mahtavaan temperamenttiin ja alkuperäisyyteen. Tälläkin hetkellä noin 80 % fila-populaation koirissa virtaa vieraan koirarodun verta.


musta väri saatiin sekoittamalla napolia ja taskandoggia filaan

1974 Fila Brasileirosta postimerkki.

**********************


2. fila postimerkki joka ilmestyi Suomessa, hehehehe
mikä oli suuri uutinen myös brasiliassa.

Euroopassa ja Usa:ssa on tuhansia rodun edustajia tänäpäivänä.

Suomen Fila Historia
26.05.1991 ensimmäiset Fila Brasileirot Muamba do Uruba ja Apolo do Corumba Suomeen, Apollo do Corumba todettiin myöhemmin sekarotuiseksi, ei sitä pystytty käyttämään jalostukseen.

1996 ensimmäinen Fila Brasileiro Suomen armeijassa "HIGIENOPOLIS AURUS".

27.07.1996 kuoli suomen Fila pioneeri Pentti Nurminen.


Pentti Nurminen ja Atila de Rapina Brasiliassa 1993

13.11.1997 Suomen ensimmäinen KANSAIVÄLINEN VALIO: GANDHI do URUBA.


ERUSSU do CARAMONA

2000 Saapui Suomeen aito alukuperäinen Fila Brasileiro Erussu do Caramona, jolta toivotaa hyvää puhdasta suvunjatkoa Suomeen. 2001 tulivat Fama ja Fumaca do Caramona suoraan karjatilalta Brasiliassa, missä heidän koko suku on tehnyt työtä jo vuosisatoja karjakoirana.

Tällä hetkellä Fila Brasileiroja suomessa noin 50-60 yksilöä.

Pentuja syntyy vuodessa, noin 1-2 pentuetta. Suomeen on tuotu Fila Brasileiroja Brasiliasta, Espanjasta, Portugalista, Itävallasta, Ruotsista, Venäjältä. Taso on kirjava.

 

Marko Nurminen
http://www.higienopolis.net